perjantai 18. heinäkuuta 2014

Vähän rauhoittumaan päin

Heinäkuu on ollut tähän saakka työntäyteinen, hyvä niin. Ensi viikolla on jo vähän rauhallisempaa. Aikoja on mukavasti tarjolla, joten jos haluat maksimoida lomalla rentoutumisen, varaapas aika.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Päätetyöskentely rasittaa




Yhä useampi viettää ison osan päivästään tietokoneen äärellä. Työ imaisee helposti mukaansa ja huomaamatta tulee istuttua pitkäänkin asennossa, jossa selkä, hartiat ja niska ovat staattisesti jännittyneet ja myös venyttyneet. Lisäksi asento altistaa rintalihasten ja niskan yläosan lihasten kiristymiselle.

Hyviä venytttelyohjeita löydät esimerkiksi näiltä sivuilta. Rinta- eli pectoralislihasten venytttelyohje heti ensimmäisenä.

Jos liikunta ja omatoimiset venyttelyt eivät tuo tuloksia, hieronnalla voidaan parantaa kireiden lihasten verenkiertoa. Voimme myös yhdessä käydä läpi sinulle sopivat venyttelyt. Soittele!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kesän viettoa

Joko kävit nettisivuillani?  Säät ovat suosineet työntekoa, vaikka lomalaiset ehkä toivovat muuta.

Jos kädet ja ranteet ovat kipeytyneet rikkaruohojen nyppimisestä, pistäydyhän putiikissa.

tiistai 1. heinäkuuta 2014